Intohimona

ulkoilmaelämä?

Unelmoitko elämästä ulkoilmassa?

Kesä

Oletko sinä jalat maassa liikkuva ulkoilmajuippi vai oletko sitä mieltä että olet edellisessä elämässä lentänyt vapaana kuin taivaan lintu? Joskus löydämme intohimomme vesillä. Kaikki toiminnat perustuvat oman lihasvoiman käyttöön. Kehon hallinta, tekniikka ja lihasvoima ovat kolme tärkeää ominaisuutta, jotka auttavat sinua osallistumaan ohjelmiimme. Autamme mielellämme, jos sinusta tuntuu, että et hallitse jotain osa-aluetta. Älä jää jumittamaan! Haasta ja voita itsesi. Tule kokeilemaan ja me opastamme sinua turvalliseen alkuun.

Kesäseikkailumme tapahtuvat siis maassa, ilmassa ja vesillä.

Maailmalla suuren suosion saavuttanut laji, Stand Up Paddling, on löytänyt myös vahvan kannatuksen Suomessa. Suomalaisittain puhumme SUP-lautailusta tai suppailusta. Lajin historia ja tarinan juuret löytyvät Hawajin surffimestoilta. Surffiopettajat seisoivat laudan päällä ohjaamassa oppilaita ja metsästivät hyviä aaltoja. Mela toimi tasapainona opettajalle. Sittemmin laji kehittyi ja sille keksittiin ihan oma nimi, Stand Up Paddling (SUP). Kuusamon seudulla on loistavat vesistöt lajin harrastukselle. Pienemmät järvet harjoitteluun, isommat järvenselät retkeilyyn, sekä mahtavat puitteet eritasoisille jokiseikkailuille. Tutustu meidän SUP tuotteisiimme ja ota yhteyttä! Suppailu on kivaa!

Koskenlasku, vapaasti virtaavat joet, kosket ja Kuusamo. Tästä eivät olosuhteet voisi paremmiksi muuttua! Kuusamon kosket tarjoavat jylhiä ja sopivasti jännittäviä jokireittejä niin koko perheelle, kuin myös villejä valkopäitä K-18 reiteillä. Toimimme yhteystyössä Kuusamon alueen koskenlaskuyrittäjien kanssa. Koskenlasku kumiveneellä on turvallista ja hauskaa luotettavan ja ammattitaitoisen kipparin kanssa. Luonto näyttäytyy eri tavoin vesiltä päin katsottuna ja suosittelemme kokemaan ainakin kerran Kuusamon kaikki kosket. Oulangan Kansallismaisemissa on kirkas vesi ja puhdas luonto! Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Kalliokiipeilyssä käytetään koko kehoa. Lajissa ei niinkään ole kyse voimasta, vaan kehonhallinnasta ylös pääsemiseksi. Haastamme sinua kiipeämään kalliolla! Sinä osaat jo kiivetä mäkiä ylös, joten olemme varmoja, että olet valmis ottamaan seuraavan askeleen kiipeilyn kehityskaaressa. Lapselle luontainen ominaispiirre on kiivetä eri paikkoihin. Hakeudutaan siis samalle luontaiselle tasolle ja lisätään siihen vielä aikuisuuden tuomaa viisautta, ja niin saadaan aikaiseksi upea kiipeilykokemus. Kiipeilyssä on tietyt säännöt ja kiipeilyleikissä siirrymme A:sta B:hen noudattamalla tiettyjä leikin sääntöjä. Hän ken onnistuu voi siirtyä seuraavalle tasolle.

Kaikissa toimissamme käytämme alan parhaimpia tuotteita ja varusteita. Koulutamme itseämme jatkuvasti ja vaadimme yhteistyökumppaneiltamme samaa. Teemme töitä tinkimättömällä ammattitaidolla, asiakaslähtöisesti, turvalliseen toimintaan ja kestävään kehitykseen nojaten, ympäri vuoden.

 

Suppailu

Rukatunturin vesistöt luovat upeat puitteet suppailulle. Peruskurssi, opastettu retki tai SUP-vuokraus.

Lue lisää...

Kalliokiipeily

Haasta itsesi kiipeilemään. Kiipeä vain niin korkealle kuin itse haluat.

Lue lisää...

Seikkailut

Luotatko? Syke nousee. Uskallatko? Keräät rohkeutta. Adrenaliini virtaa ja tunnet onnistumisen iloa!

Lue lisää...

Jääkiipeily

Jääkiipeilyssä joudut kohtaamaan itsesi lisäksi, lunta ja jäätä.

Lue lisää...

 

 

Hetkiä Sinulle

Hetkiä luonnossa ja Oulangan Kansallispuistossa. Opastettuja retkiä, lyhyitä ja pidempiä. Sinä päätät.

Lue lisää...

 

Talviretket

Lähde kanssamme nauttimaan arktisesta luonnosta ja talvisista maisemista.

Lue lisää...

 

4-vuokraus-ydinosaamisboxi

Vuokraamo

Tarvitsetko retkelle teltan? Kiipeilyvarusteita? Aina ei kannata ostaa kaikkia varusteita omaksi. Vuokraa omasi!

Lue lisää...

 

Lumiturvallisuus

Haaveiletko hiihtovaelluksesta, talviretkeilystä tai vapaahiihtoretkestä?

Lue lisää...